Venäjän federaation alueellinen jako
Venäjän federaatio koostuu 1.12.2005 alkaen 88 federaation subjektista. Ne ovat syntyneet historiallisesti eri tavoin, ja siitä johtuvat myös niiden erilaiset hallinnolliset nimet. Niiden asema suhteessa maan keskushallintoon on kaikilla sama. Federaatioon kuuluu 48 aluetta (oblast), 21 tasavaltaa, yhdeksän autonomista piirikuntaa (avtonomnyi okrug), seitsemän aluepiiriä (krai), yksi autonominen alue sekä Moskovan ja Pietarin kaupungit. Yhteisnimenä niistä käytetään suomeksi sanaa ”alue”, ”subjekti”, ”maakunta” tai ”lääni”. Niiden asema ei kuitenkaan vastaa suomalaisen maakunnan tai läänin asemaa ja hallintoa.
Edellä mainittujen 88 alueen lisäksi maa jaettiin vuonna 2000 seitsemään federaation federaatiopiiriin. Muun muassa maan oikeuslaitos, tulli ja sotilaspiirit toimivat näiden seitsemän hallintopiirin mukaan. Hallintopiirien johdossa on suoraan presidentin alaisuudessa toimiva edustaja, joka on myös presidentin nimittämä. Presidentin valtaa vahvistaa myös vuonna 2004 hyväksytty lainsäädäntö, jonka perusteella Venäjän presidentti nimittää myös subjektien ylimmän johdon.
Alla olevien linkkien kautta löydät laajahkosti Venäjän federaation federaatiopiireihin ja edelleen subjekteihin liittyviä linkkejä ja SVKK:n tiedotteita. Lisätietoa Venäjän alueista saa muun muassa hyödyntämällä SVKK:n tapahtumia, markkinatutkimuksia ja asiantuntijapalveluja.
MM 12.12.2005
